Selkeyden osuus onnellisuudesta
Olen tänään pohtinut paljon onnellisuutta monelta eri kantilta – mikä tekee onnelliseksi, mitä voisin tehdä ollakseni onnellisempi ja kuinka vaalia omaa onnellisuutta. Huomaan, että silloin kun oma onneni hiipuu, on elämääni hiipinyt itselleni epämieluisaa melua ja hälinää, joka tulee muun muassa epäsuorasta kommunikoinnista, ympäristön epärealistisista odotuksista, epäsiisteydestä ja -järjestyksestä. Nyt kun mietin tarkemmin, niin kaikki epä-alkuiset asiat saavat voimaan pahoin. Epäystävällisyys, epäeettisyys, epärehellisyys… you name it.
Tätä syystä varmaankin ydintehtävä kaikessa työssäni on ollut virtaviivaistaminen, flow, sujuvuus ja selkeys. Kun tekeminen sujuu, on mutkatonta ja asiat hoituvat kivuttomasti, tunnen suurta onnellisuutta. Pidän itseäni flown sanansaattajana ja samalla huomaan viime kuukausina ajautuneeni tilaan, jossa se on itseltäni hiipunut käden ulottumattomiin. Mitä ihmettä oikein tapahtui? Ainakin se, että olen tehnyt töitä muiden onnen ja flown eteen siinä määrin, että omat toiveeni, tarpeeni ja voimanlähteeni ovat tulleet sivuutetuksi ja oma flow tukahdetuksi.

Ajellessani tänään auringonpaisteessa, ajattelin asioita, joista olen kiitollinen. Kiitollisuuteen sisältyy myös ikäviä asioita ja tapahtumia, jotka ovat ajaneet muutokseen. Vaikka oma tilanne on onnellisuuden kokemisen osalta nyt tienhaarassa, tiedän kaiken surun, ahdistuksen, epätoivon ja ponnistelun johtavan itselleni tarkoituksenmukaiseen muutokseen. Vaikka mikään ei muutu, kaikki muuttuu. Ainakin aloitin blogin kirjoittamisen, joka on odottanut aloitusta yli vuosikymmenen (7 vuoden takainen aloitusversio löytyy täältä…). Ja hyväksyin sen, että oma onneni koostuu eri asioista kuin toisten, eikä toinen ole toistaan parempi tai huonompi. Minun elämääni kuuluu selkeys kommunikoinnissa, sydämen rehellisyys. Raikas, puhdas ja minimalistinen koti sekä tasavertainen ja luottamuksellinen kumppanuus, jossa on terveet ja toista kunnioittavat rajat.
Tällaisilla mietteillä tänään, ennen kuin siirryn takaisin koulutehtävien pariin.
Mikä merkitys itsellesi on selkeydellä? Vai onko sillä merkitystä?
Bless You!
