Kahden äidin getaway
(Tekstini sisältämät linkit eivät ole kaupallisia, enkä saa niistä taloudellista hyötyä. Linkit ovat tarkoitettu vain tiedon jakamiseen ja inspiraation lähteiksi.)
Viime vuosina olen päässyt ulkoilemaan ystävieni kanssa noin kahdesti vuodessa. Muutamia kertoja on yritetty sopia treffejä, mutta aikataulut eivät ole osuneet yhteen harrastusten kanssa, joku on ollut kipeänä, tai reissu olisi ollut taloudellisesti mahdoton toteuttaa. Aina kun olemme saaneet retken sovittua, ovat suunnitelmat kutistuneet lähiympäristössä pyörähtämiseen. Näin kävi myös Ean viiskymppisten kanssa, jotka piti viettää Ibizalla tanssien, mutta päätyivät Tallinnan reissusuunnitelmien kautta yhden päivän festarikeikaksi Lahteen. Mukavaa oli silti, nautimme molemmat musiikista ja tanssimisesta suunnattomasti.
Kummipoikani äidin kassa kävimme viimeksi Puolassa minimatkalla helmikuussa vuonna 2020 ja suunnitelmamme ulkoilla onnistui heti perään jo syyskuussa 2024 – tosin sekin vielä parilla pompulla ja säädöllä. Näiden matkojemme teema on ollut sama: syödä ja nukkua hyvin. Tällä kertaa ajattelemamme Tallinnan reissu vaihtui viikonloppuun pääkaupungissa ja hyvä niin, sillä molemmat olivat liian väsyneitä arjen runtelusta, ettei olisi lähihotellia pidemmälle jaksanut lähteä. Hotellivalinta oli selkeä sen hinta-laatusuhteen vuoksi. Etsimme jonkin verran budjetillemme sopivia tarjouksia viikonlopulle joka näytti olevan suosittu ja hintava, liekö johtuen keski-euroopan viimeisestä lomaviikonlopusta. Joka tapauksessa, sopiva tarjous löytyi hotelli Glo Hotel Artista, joka sopi matkan luonteeseemme hyvin ja johon olimme erinomaisen tyytyväisiä. Erityisesti aamupalan tarjoaminen klo 12 asti oli mieleen ja vaikutti siihen, että saimme harvinaislaatuisen tilaisuuden nukkua pitkään ja herätä luonnollisesti.

Viikonloppuun sisältyi tietenkin nukkumisen lisäksi stand up -komiikkaa, piipahdus Mummotunnelissa, herkullista ruokaa ja keskustassa pyörimistä. Tarkoituksena oli käydä yhdessä pitkään odotetussa rentoutuskellunnassa, mutta jouduin menemään sinne yksin, kun ystäväni oli puolikuntoinen. Onneksi hotellin Neurosonic-divaani tarjosi hänelle oman rentoutushetkensä. Kelluntakokemus Kellumossa oli mielenkiintoinen ja rentouttava – tunnin aikana vaivuin horrokseen laskujeni mukaan 18 kertaa, ja jokainen unihetki tarjosi erilaisia ratkaisumalleja stressiin, jota olen viime aikoina kokenut erityisen voimakkaasti. Kokemuksen jälkeen olo oli niin raukea, että olisin helposti nukkunut loppupäivän.
Jaksoimme kuitenkin molemmat istahtaa Raili Hulkkosen meikkikäsittelyyn Sokoksen Kutsu kauneuteen tapahtumassa, jotta saisimme vinkkejä silmien ehostamiseen. Raili on kyllä ihan mahtava esimerkki ihmisestä, joka loistaa ja pysyy virkeänä sekä terävänä saadessaan tehdä työkseen sitä mistä nauttii eniten! <3 Iltasella kävimme hemmottelemassa itseämme maittavalla illallisella ravintola Ragussa, jossa palvelu oli todella ystävällistä ja huomioivaa.
Millaisella irtiotolla sinä olet viimeksi hemmotellut itseäsi?

Yksi kommentti
Paluuviite: