Elämänpolku
Ajatuksia vanhemmuudesta, yksinhuoltajuudesta, ihmissuhteista, menetyksistä, luottamuksesta, intuitiosta ja uskosta.
-
Selkeyden osuus onnellisuudesta
Olen tänään pohtinut paljon onnellisuutta monelta eri kantilta – mikä tekee onnelliseksi, mitä voisin tehdä ollakseni onnellisempi ja kuinka vaalia omaa onnellisuutta. Huomaan, että silloin kun oma onneni hiipuu, on elämääni hiipinyt itselleni epämieluisaa melua ja hälinää, joka tulee muun muassa epäsuorasta kommunikoinnista, ympäristön epärealistisista odotuksista, epäsiisteydestä ja -järjestyksestä. Nyt kun mietin tarkemmin, niin kaikki epä-alkuiset asiat saavat voimaan pahoin. Epäystävällisyys, epäeettisyys, epärehellisyys… you name it. Tätä syystä varmaankin ydintehtävä kaikessa työssäni on ollut virtaviivaistaminen, flow, sujuvuus ja selkeys. Kun tekeminen sujuu, on mutkatonta ja asiat hoituvat kivuttomasti, tunnen suurta onnellisuutta. Pidän itseäni flown sanansaattajana ja samalla huomaan viime kuukausina ajautuneeni tilaan, jossa se on itseltäni hiipunut käden ulottumattomiin. Mitä ihmettä…
-
Ääneni naisena – pohdintoja sukupuolittuneesta väkivallasta
Mitäkö tänään mietin? Monenlaisia asioita pyörii mielessä, ja ne ovat vaikuttaneet myös yöuniin, unta pätkien. Vältän uutisten lukemista, sillä ikävät tapahtumat laskevat mielialaa, enkä koe tarvitsevani tietoa kaikista maailman synkistä asioista. Tärkeimmät uutiset löytävät tiensä minulle joka tapauksessa – kollegoiden puheista, radiosta tai lööpeistä marketin kassalla. Viime aikojen tapahtumat ovat kuitenkin herättäneet ajatuksia, joita en voi sivuuttaa. Ne ovat tuoneet esiin itselleni tärkeitä ja kipeän läheisiä teemoja: naisten alisteisen aseman maailmassa ja naisiin kohdistuvan väkivallan. Viimeisin uutinen tuomitusta väkivallanteosta nuorta naista kohtaan on saanut minut pohtimaan, miten voisin osaltani vaikuttaa tehokkaammin epäkohtien kitkemiseksi ja turvallisemman ympäristön luomiseksi. Opiskellessani projektijohtamista jokunen vuosi sitten, törmäsin Espanjassa professori Karim Errouakiin -ihmisoikeuksien puolustajaan ja…
-
Kun lapsen intohimo luistelee vanhemman arjen uusille urille
Mistä tunnistaa töissä kilpaluistelijan vanhemman? ”Hänen autonsa on se vanhin kottero parkkipaikan rivissä”, virkkoi kerran kollegani, menestyneen muodostelmaluistelijan isä. Tähän en olisi osannut vielä neljä vuotta sitten samaistua, mutta nyt ymmärrän häntä paremmin kuin hyvin. Kun leijonanosa resursseista suuntautuu tyttären harrastukseen, muille asioille ei aina jää kovin paljon tilaa. Harrastus imaisee mukaansa koko perheen, eikä sitä ymmärrä, ennen kuin itse elää sen todeksi. Myös tyttäreni on alkanut oivaltamaan, että vain toinen luistelija tai jääurheilija todella käsittää, mitä tämä vaatii ja mitä kaikkea se merkitsee. En olisi villeimmissä unelmissanikaan kuvitellut työskenteleväni osittain lennosta suhaillessani ja sinkoillessani edes takaisin, viettäen samalla merkittävän määrän aikaa jäähallilla tai harrastuksen oheistoiminnoissa. Kaikki alkoi viattomasti siitä,…
-
Elossa!
Rakas elämä, olen tässä, koska sinä olet. Elän, koska hengitän ja toivon, että jokainen meistä voisi elää oman näköistään, täyttä elämää, unelmiaan tavoitellen. Olen vihdoin päässyt siihen pisteeseen, että tiedän tarkalleen, mistä pidän, mikä on minulle hyväksi ja mikä tuntuu aidosti omalta. Matkani on kuitenkin yhä kesken. Yritän sulkea korvani virheellisiltä tulkinnoilta, arvosteluilta ja turhilta kommenteilta, jotka – vaikka ne olisivat hyväntahtoisia – saattavat synnyttää ahdistusta ja jopa epätoivoa. Olen pienestä pitäen ollut herkkä aistimaan, tuntemaan ja reagoimaan kehollisesti erilaisiin tunnetiloihin ja tapahtumiin. Usein olen yrittänyt navigoida tilanteiden läpi niin, että pystyisin prosessoimaan kaiken käsiteltäväksi kokonaisuudeksi ja pukemaan havaintoni sanoiksi. Mutta siinä vaiheessa tilanne on usein ohi, ja olen jäänyt sanattomaksi.…