Ääneni naisena – pohdintoja sukupuolittuneesta väkivallasta
Mitäkö tänään mietin? Monenlaisia asioita pyörii mielessä, ja ne ovat vaikuttaneet myös yöuniin, unta pätkien. Vältän uutisten lukemista, sillä ikävät tapahtumat laskevat mielialaa, enkä koe tarvitsevani tietoa kaikista maailman synkistä asioista. Tärkeimmät uutiset löytävät tiensä minulle joka tapauksessa – kollegoiden puheista, radiosta tai lööpeistä marketin kassalla. Viime aikojen tapahtumat ovat kuitenkin herättäneet ajatuksia, joita en voi sivuuttaa. Ne ovat tuoneet esiin itselleni tärkeitä ja kipeän läheisiä teemoja: naisten alisteisen aseman maailmassa ja naisiin kohdistuvan väkivallan. Viimeisin uutinen tuomitusta väkivallanteosta nuorta naista kohtaan on saanut minut pohtimaan, miten voisin osaltani vaikuttaa tehokkaammin epäkohtien kitkemiseksi ja turvallisemman ympäristön luomiseksi.
Opiskellessani projektijohtamista jokunen vuosi sitten, törmäsin Espanjassa professori Karim Errouakiin -ihmisoikeuksien puolustajaan ja sukupuolten tasa-arvon kannattajaan, joka näkee nämä positiivisena yhteiskunnallisena ja taloudellisena kehityksenä. Karim kysyi minulta, miksi en lähtisi Geneveen työskentelemään naisten asemaa parantavien projektien pariin. Geneve on merkittävä ihmisoikeusjärjestöjen keskus, ja juuri siellä tällaisia hankkeita toteutetaan. Karim ei varmastikaan tiennyt, miten lähelle hänen kommenttinsa osui. Geneve on ollut mielessäni siitä lähtien, kun jouduin aikoinani palaamaan Sveitsistä Suomeen vastoin tahtoani ja suunnitelmiani. Karimin innostava ajatus ei ollut silloin ajankohtainen, mutta tällä hetkellä olen valmiimpi projekteihin kuin koskaan! Ymmärrän nyt sukupuolten tasa-arvon merkityksen ja sen, miksi se on niin kriittinen maailman mittakaavassa.
Viimeaikainen nuoren tytön hengen vienyt väkivallanteko on saanut miettimään uudelleen koko oman elämän kulkua tästä ikävästä vinkkelistä käsin. Jos Henry Aflecht on tuottanut kirjoja elämästään ja keikoistaan yhden sarjan verran, saisi oman elämän ja lähipiirin väkivaltaisuuksista toisen mokoman, valitettavasti. En ymmärrä väkivaltaviihdettä lainkaan, mitä ”viihdyttävää” väkivallassa voi olla? Onko niin, että ihmiset, jotka eivät ole koskaan kokeneet seksuaalista väkivaltaa, kidutusta, pakottamista, satuttamista tai alistamista, voivat katsoa sitä viihteenä, vaikka toinen kokee saman tosielämässä? Joka tapauksessa, tällaista tapahtuu jatkuvasti – myös Suomessa – ja täysin viattomille. Sitä ei saisi tapahtua kenellekään, koskaan. Voimme jokainen tähän osaltamme vaikuttaa.
Synkkiä ajatuksia, mutta myös toivon pilkahduksia. Se rohkea nainen, joka häpeästään huolimatta nosti esiin häntä epäasiallisesti kosketelleen lääkärin teot, sai lopulta muutkin puhumaan. Se henkilö, joka aloitti #metoo-liikkeen, avasi ovet tuhansille kertomaan omat tarinansa. Tilastot kertovat karua kieltään siitä, kuinka moni nainen todella kokee seksuaalista väkivaltaa tai sen uhkaa. Enkä tässä halua vähätellä miehiä, jotka kokevat samaa. Vaikka puhutaan sukupuolittuneesta väkivallasta, on meidän taisteltava ilmiötä vastaan ja tuettava miehiä yhtä lailla! Oma työni tämän aiheen parissa on alkanut, ja osittain onneksi myös menestyksekkäästi. En ole vielä valmis purkamaan menneisyyttäni kirjoiksi, mutta haluan suunnata voimani näiden kokemusten ennaltaehkäisyyn ja jälkihoitoon. Toksinen maskuliinisuus on todellakin so last season!
Tässä muutamia linkkejä järjestöihin sukupuolittuneen väkivallan asialla:
Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry
Vinkkaathan minulle jos tiedossasi on aiheeseen sopivia linkkejä!
Lisäys 21.10. Suomi on EU:n toiseksi väkivaltaisin maa naisille