Rakkaudesta hotelleihin

Julkaistu tekijä auri.sydantuli@gmail.com
IMG_0083

Saattaa kuulostaa siirappiselta, mutta hotellirakkaus on syvällä minussa. Se on ollut niin vahva osa elämääni, että opiskelin hotellialaa Sveitsissä tavoitteenani työskennellä kansainvälisessä hotelliketjussa johtajana tai pyörittää omaa B&B:ä alpeilla, tai kenties jonkin huvittelukeskuksen lähettyvillä. Vaikka perhe-elämä on vienyt minut toiseen suuntaan, tämä intohimo ei ole koskaan hävinnyt minusta.

Hotellielämässä kiehtovinta on sen kansainvälisyys, ystävällisyys, vieraanvaraisuus ja tahto tarjota asiakkaalle nautinnollinen kokemus – luoda heille oikea ”home away from home”. Parhaimmillaan hotellityö saa sydämen pakahtumaan ilosta, kun vieras viihtyy niin hyvin, että tuntee onnellisuutta ja haluaa palata takaisin. Hotellien aulat ovat usein tunnelmallisia paikkoja, joissa voi nauttia lasillisen tai tavata ystävän tai liiketuttavan. Ravintolat tarjoavat monesti herkullista ruokaa, vaikka ne eivät aina ole kaupungin tunnetuimpien ruokapaikkojen listalla. Ja hotelliaamiainen – siitä voi nauttia myös ilman, että yöpyy hotellissa.

Olen onnekas, että voin nykyisessä työssäni hyödyntää koulutustani ja kokemustani tapahtumajärjestäjän roolissa. Vaikka en työskentelekään hotellialalla, saan olla tekemisissä alan toimijoiden kanssa majoitusten, tarjoilujen ja kokousjärjestelyjen parissa. Tunnen niissä hetkissä olevani omassa elementissäni, osana suurempaa kokonaisuutta. Olen pohtinut, kuinka aloittaisin kirjoittamaan hotellirakkaudestani, ja innostuin heti kun sain mahdollisuuden tehdä tehdä yhteistyötä suosikkiketjuni, Strawberryn, kanssa!

Pääset tutustumaan Strawberryn erikoistarjouksiin tästä!*

Strawberry on kasvanut 25 vuoden aikana yhdestä hotellista 250 hotellin verkostoksi Pohjoismaissa. Sen intohimona on luoda elämyksiä, aivan kuten minäkin haluan tehdä! Yritys tunnetaan erityisesti brändeistään Clarion, Comfort ja Quality. Omakohtaiset kokemukseni Clarion-hotelleista ovat olleet upeita niin huoneiden viihtyisyyden kuin kokousjärjestelyjenkin osalta. Voit lukea yhdestä vapaa-ajan kokemuksestani Strawberry-hotelleissa Tästä kahden äidin getaway -blogitekstistä. Myös tapahtumantäyteisillä ja vaativilla työmatkoilla ketjun hotellit ovat nousseet suosikikseni, ja suosittelen niitä lämpimästi muillekin.

*Linkki on kaupallinen, ja voin saada siitä komission, mikäli teet ostoksen sen kautta. Suosittelen kuitenkin vain tuotteita, joita itse käytän ja rakastan.   

Selkeyden osuus onnellisuudesta

Julkaistu tekijä auri.sydantuli@gmail.com

Olen tänään pohtinut paljon onnellisuutta monelta eri kantilta – mikä tekee onnelliseksi, mitä voisin tehdä ollakseni onnellisempi ja kuinka vaalia omaa onnellisuutta. Huomaan, että silloin kun oma onneni hiipuu, on elämääni hiipinyt itselleni epämieluisaa melua ja hälinää, joka tulee muun muassa epäsuorasta kommunikoinnista, ympäristön epärealistisista odotuksista, epäsiisteydestä ja -järjestyksestä. Nyt kun mietin tarkemmin, niin kaikki epä-alkuiset asiat saavat voimaan pahoin. Epäystävällisyys, epäeettisyys, epärehellisyys… you name it.

Tätä syystä varmaankin ydintehtävä kaikessa työssäni on ollut virtaviivaistaminen, flow, sujuvuus ja selkeys. Kun tekeminen sujuu, on mutkatonta ja asiat hoituvat kivuttomasti, tunnen suurta onnellisuutta. Pidän itseäni flown sanansaattajana ja samalla huomaan viime kuukausina ajautuneeni tilaan, jossa se on itseltäni hiipunut käden ulottumattomiin. Mitä ihmettä oikein tapahtui? Ainakin se, että olen tehnyt töitä muiden onnen ja flown eteen siinä määrin, että omat toiveeni, tarpeeni ja voimanlähteeni ovat tulleet sivuutetuksi ja oma flow tukahdetuksi.

Ajellessani tänään auringonpaisteessa, ajattelin asioita, joista olen kiitollinen. Kiitollisuuteen sisältyy myös ikäviä asioita ja tapahtumia, jotka ovat ajaneet muutokseen. Vaikka oma tilanne on onnellisuuden kokemisen osalta nyt tienhaarassa, tiedän kaiken surun, ahdistuksen, epätoivon ja ponnistelun johtavan itselleni tarkoituksenmukaiseen muutokseen. Vaikka mikään ei muutu, kaikki muuttuu. Ainakin aloitin blogin kirjoittamisen, joka on odottanut aloitusta yli vuosikymmenen (7 vuoden takainen aloitusversio löytyy täältä…). Ja hyväksyin sen, että oma onneni koostuu eri asioista kuin toisten, eikä toinen ole toistaan parempi tai huonompi. Minun elämääni kuuluu selkeys kommunikoinnissa, sydämen rehellisyys. Raikas, puhdas ja minimalistinen koti sekä tasavertainen ja luottamuksellinen kumppanuus, jossa on terveet ja toista kunnioittavat rajat.

Tällaisilla mietteillä tänään, ennen kuin siirryn takaisin koulutehtävien pariin.

Mikä merkitys itsellesi on selkeydellä? Vai onko sillä merkitystä?

Bless You!

Unelmia elämään

Julkaistu tekijä auri.sydantuli@gmail.com
Minulla on taas paljon unelmia, onneksi. Oli aika, jolloin niille ei ollut tilaa ja aika, jolloin lopulta uskoin, että ne ovat vain muita varten ja osani on iloita toisten unelmien toteutumisesta. Onneksi unelmoin taas, pikku hiljaa ja aina enemmän. Elämässä on niin valtavan paljon upeita asioita ja paikkoja, että kuvitteellinen aarrekartta suorastaan pursuaa pilvenhattaroita, jos vain antautuu ajatuksille ja omille toiveilleen. Joskus unelmat ovat hyvinkin pieniä arkisia asioita, kuten kaunis kukka keittiön pöydällä, mahdollisuus ostaa mieleiset vaatteet tai jopa käydä syömässä ulkona romanttisesti. Toisinaan toiveet rajoittuvat kivuttomaan olotilaan, terveyteen ja rauhaan, joista tulee helposti itsestäänselvyyksiä, kun maailma ja arjen vaatimukset vievät mukanaan. Ideaalisessa tilassa, rauhassa ja terveenä, on voimaannuttavaa löytää itselleen mieluisia haaveita, joita vielä voisi toteuttaa, mikäli aikaa on. Kelatessa elämää takaisinpäin huomaa monen kaukaiselta tuntuneen haaveen toteutuneen, ja niitä on hyvä muistella aika ajoin, kun tuntuu siltä, että elämä polkee ja kuluttaa voimien lisääntymisen sijaan. Muistelu valaa uskoa tulevaisuuteen ja pitää yllä toivon liekkiä siihen, että itsellekin voi vielä tapahtua vaikka mitä kivoja asioita. Tätä kirjoittaessa huomaan, etten ole vieläkään tehnyt itselleni aarrekarttaa Pinterestin kansioita lukuun ottamatta, vaikka se on ollut suunnitelmissa jo 15 vuotta – yhtä kauan kuin unelmani itseni näköisestä elämästä! Oletko unelmoinut viime aikoina? Tai saavuttanut jonkun unelmistasi? Onko sinulla erityisen hyvä kokemus aarrekartan teosta, jota haluaisit suositella? Näistä mielelläni kuulisin lisää! Uskalletaan unelmoida <3

Ääneni naisena – pohdintoja sukupuolittuneesta väkivallasta

Julkaistu tekijä auri.sydantuli@gmail.com

Mitäkö tänään mietin? Monenlaisia asioita pyörii mielessä, ja ne ovat vaikuttaneet myös yöuniin, unta pätkien. Vältän uutisten lukemista, sillä ikävät tapahtumat laskevat mielialaa, enkä koe tarvitsevani tietoa kaikista maailman synkistä asioista. Tärkeimmät uutiset löytävät tiensä minulle joka tapauksessa – kollegoiden puheista, radiosta tai lööpeistä marketin kassalla. Viime aikojen tapahtumat ovat kuitenkin herättäneet ajatuksia, joita en voi sivuuttaa. Ne ovat tuoneet esiin itselleni tärkeitä ja kipeän läheisiä teemoja: naisten alisteisen aseman maailmassa ja naisiin kohdistuvan väkivallan. Viimeisin uutinen tuomitusta väkivallanteosta nuorta naista kohtaan on saanut minut pohtimaan, miten voisin osaltani vaikuttaa tehokkaammin epäkohtien kitkemiseksi ja turvallisemman ympäristön luomiseksi.

Opiskellessani projektijohtamista jokunen vuosi sitten, törmäsin Espanjassa professori Karim Errouakiin -ihmisoikeuksien puolustajaan ja sukupuolten tasa-arvon kannattajaan, joka näkee nämä positiivisena yhteiskunnallisena ja taloudellisena kehityksenä. Karim kysyi minulta, miksi en lähtisi Geneveen työskentelemään naisten asemaa parantavien projektien pariin. Geneve on merkittävä ihmisoikeusjärjestöjen keskus, ja juuri siellä tällaisia hankkeita toteutetaan. Karim ei varmastikaan tiennyt, miten lähelle hänen kommenttinsa osui. Geneve on ollut mielessäni siitä lähtien, kun jouduin aikoinani palaamaan Sveitsistä Suomeen vastoin tahtoani ja suunnitelmiani. Karimin innostava ajatus ei ollut silloin ajankohtainen, mutta tällä hetkellä olen valmiimpi projekteihin kuin koskaan! Ymmärrän nyt sukupuolten tasa-arvon merkityksen ja sen, miksi se on niin kriittinen maailman mittakaavassa.

Viimeaikainen nuoren tytön hengen vienyt väkivallanteko on saanut miettimään uudelleen koko oman elämän kulkua tästä ikävästä vinkkelistä käsin. Jos Henry Aflecht on tuottanut kirjoja elämästään ja keikoistaan yhden sarjan verran, saisi oman elämän ja lähipiirin väkivaltaisuuksista toisen mokoman, valitettavasti. En ymmärrä väkivaltaviihdettä lainkaan, mitä ”viihdyttävää” väkivallassa voi olla? Onko niin, että ihmiset, jotka eivät ole koskaan kokeneet seksuaalista väkivaltaa, kidutusta, pakottamista, satuttamista tai alistamista, voivat katsoa sitä viihteenä, vaikka toinen kokee saman tosielämässä? Joka tapauksessa, tällaista tapahtuu jatkuvasti – myös Suomessa – ja täysin viattomille. Sitä ei saisi tapahtua kenellekään, koskaan. Voimme jokainen tähän osaltamme vaikuttaa.

Synkkiä ajatuksia, mutta myös toivon pilkahduksia. Se rohkea nainen, joka häpeästään huolimatta nosti esiin häntä epäasiallisesti kosketelleen lääkärin teot, sai lopulta muutkin puhumaan. Se henkilö, joka aloitti #metoo-liikkeen, avasi ovet tuhansille kertomaan omat tarinansa. Tilastot kertovat karua kieltään siitä, kuinka moni nainen todella kokee seksuaalista väkivaltaa tai sen uhkaa. Enkä tässä halua vähätellä miehiä, jotka kokevat samaa. Vaikka puhutaan sukupuolittuneesta väkivallasta, on meidän taisteltava ilmiötä vastaan ja tuettava miehiä yhtä lailla! Oma työni tämän aiheen parissa on alkanut, ja osittain onneksi myös menestyksekkäästi. En ole vielä valmis purkamaan menneisyyttäni kirjoiksi, mutta haluan suunnata voimani näiden kokemusten ennaltaehkäisyyn ja jälkihoitoon. Toksinen maskuliinisuus on todellakin so last season!

Tässä muutamia linkkejä järjestöihin sukupuolittuneen väkivallan asialla:

Plan International Suomi

Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry

Naistenlinja

UN Women

Vinkkaathan minulle jos tiedossasi on aiheeseen sopivia linkkejä!

Lisäys 21.10. Suomi on EU:n toiseksi väkivaltaisin maa naisille

Kun lapsen intohimo luistelee vanhemman arjen uusille urille

Julkaistu tekijä auri.sydantuli@gmail.com

Mistä tunnistaa töissä kilpaluistelijan vanhemman? ”Hänen autonsa on se vanhin kottero parkkipaikan rivissä”, virkkoi kerran kollegani, menestyneen muodostelmaluistelijan isä. Tähän en olisi osannut vielä neljä vuotta sitten samaistua, mutta nyt ymmärrän häntä paremmin kuin hyvin. Kun leijonanosa resursseista suuntautuu tyttären harrastukseen, muille asioille ei aina jää kovin paljon tilaa. Harrastus imaisee mukaansa koko perheen, eikä sitä ymmärrä, ennen kuin itse elää sen todeksi. Myös tyttäreni on alkanut oivaltamaan, että vain toinen luistelija tai jääurheilija todella käsittää, mitä tämä vaatii ja mitä kaikkea se merkitsee.

En olisi villeimmissä unelmissanikaan kuvitellut työskenteleväni osittain lennosta suhaillessani ja sinkoillessani edes takaisin, viettäen samalla merkittävän määrän aikaa jäähallilla tai harrastuksen oheistoiminnoissa. Kaikki alkoi viattomasti siitä, että yleisurheilua harrastava tyttäreni halusi mennä katsomaan ystäväänsä jäälle. Hän piti näkemästään niin paljon, että halusi itsekin kokeilla kerran. Tuo kerta muuttui pian kahden kerran viikkotreeneiksi luistelukoulussa, johon vielä suostuin ja opettelin istumaan hallilla treenien ajan. Olimme toisen luistelijan äidin kanssa kauhuissamme kuvitellessamme, että tyttäriämme kysyttäisiin kehitysryhmään, joka haastaisi arkemme melkoisesti.

Nyt tuosta on kulunut neljä vuotta, ja täällä sitä ollaan – jäähallilla, taas kerran. Treenimäärä on noussut yhdeksään kertaan viikossa, ja jokapäiväinen arki pyörii aikataulujen, kuljetusten ja harjoitusten ympärillä. Tänä perjantaina seuraava työskentelypisteeni sijaitsee tanssisalilla, ja elämän tahti pysyy vauhdikkaana. Vaikka välillä tuntuu, etteivät rahat ja aika riitä millään, en vaihtaisi tätä pois.

Tänään, opiskelupäivänäni, annoin itselleni luvan itkeä monet tukahdetut itkut. Viime vuosina olen alkanut ymmärtää syvemmin, millaisten taloudellisten paineiden alla olemme eläneet, ja kuinka tärkeää on ollut tukea tyttäreni harrastusta, eämäntapaa ja unelmia. Tiedän, ettemme ole yksin tässä – monissa muissakin perheissä koetaan samanlaisia paineita (linkki IS:n artikkeliin aiheesta). Ystäväni eivät kuitenkaan aina ymmärrä tätä. Heidän mielestään taloutemme kohentamiseksi minun tulisi ensin vaihtaa tyttären harrastus edullisempaan ja myydä sitten auto. Totuus on kuitenkin se, että taitoluistelu on ollut täydellinen tuki hänen poikkeukselliseen energisyyteensä ja unettomuuteensa sen lisäksi, että hän nauttii siitä kaikkein eniten! Voitte siis arvata että tämä on viimeisin asia josta karsitaan.

Tytär sai tänään uuden ohjelman, ja se palo, millä hän valmistautuu tuleviin kisoihin, on sammumaton. Se into ja ilo, jonka näen hänen silmissään, muistuttavat minua siitä, miksi jatkamme tätä matkaa – yhdessä.

Onko sinulla tai perheelläsi jokin intohimon kohde tai yhteinen harrastus, joka määrittelee teidän elämän rytmin? Mikä tuo teille iloa ja merkitystä arkeen?

 

Kahden äidin getaway

Julkaistu tekijä auri.sydantuli@gmail.com

(Tekstini sisältämät linkit eivät ole kaupallisia, enkä saa niistä taloudellista hyötyä. Linkit ovat tarkoitettu vain tiedon jakamiseen ja inspiraation lähteiksi.)

Viime vuosina olen päässyt ulkoilemaan ystävieni kanssa noin kahdesti vuodessa. Muutamia kertoja on yritetty sopia treffejä, mutta aikataulut eivät ole osuneet yhteen harrastusten kanssa, joku on ollut kipeänä, tai reissu olisi ollut taloudellisesti mahdoton toteuttaa. Aina kun olemme saaneet retken sovittua, ovat suunnitelmat kutistuneet lähiympäristössä pyörähtämiseen. Näin kävi myös Ean viiskymppisten kanssa, jotka piti viettää Ibizalla tanssien, mutta päätyivät Tallinnan reissusuunnitelmien kautta yhden päivän festarikeikaksi Lahteen. Mukavaa oli silti, nautimme molemmat musiikista ja tanssimisesta suunnattomasti.

Kummipoikani äidin kassa kävimme viimeksi Puolassa minimatkalla helmikuussa vuonna 2020 ja suunnitelmamme ulkoilla onnistui heti perään jo syyskuussa 2024 – tosin sekin vielä parilla pompulla ja säädöllä. Näiden matkojemme teema on ollut sama: syödä ja nukkua hyvin. Tällä kertaa ajattelemamme Tallinnan reissu vaihtui viikonloppuun pääkaupungissa ja hyvä niin, sillä molemmat olivat liian väsyneitä arjen runtelusta, ettei olisi lähihotellia pidemmälle jaksanut lähteä. Hotellivalinta oli selkeä sen hinta-laatusuhteen vuoksi. Etsimme jonkin verran budjetillemme sopivia tarjouksia viikonlopulle joka näytti olevan suosittu ja hintava, liekö johtuen keski-euroopan viimeisestä lomaviikonlopusta. Joka tapauksessa, sopiva tarjous löytyi hotelli Glo Hotel Artista, joka sopi matkan luonteeseemme hyvin ja johon olimme erinomaisen tyytyväisiä. Erityisesti aamupalan tarjoaminen klo 12 asti oli mieleen ja vaikutti siihen, että saimme harvinaislaatuisen tilaisuuden nukkua pitkään ja herätä luonnollisesti.

Viikonloppuun sisältyi tietenkin nukkumisen lisäksi stand up -komiikkaa, piipahdus Mummotunnelissa, herkullista ruokaa ja keskustassa pyörimistä. Tarkoituksena oli käydä yhdessä pitkään odotetussa rentoutuskellunnassa, mutta jouduin menemään sinne yksin, kun ystäväni oli puolikuntoinen. Onneksi hotellin Neurosonic-divaani tarjosi hänelle oman rentoutushetkensä. Kelluntakokemus Kellumossa oli mielenkiintoinen ja rentouttava – tunnin aikana vaivuin horrokseen laskujeni mukaan 18 kertaa, ja jokainen unihetki tarjosi erilaisia ratkaisumalleja stressiin, jota olen viime aikoina kokenut erityisen voimakkaasti. Kokemuksen jälkeen olo oli niin raukea, että olisin helposti nukkunut loppupäivän.
Jaksoimme kuitenkin molemmat istahtaa Raili Hulkkosen meikkikäsittelyyn Sokoksen Kutsu kauneuteen tapahtumassa, jotta saisimme vinkkejä silmien ehostamiseen. Raili on kyllä ihan mahtava esimerkki ihmisestä, joka loistaa ja pysyy virkeänä sekä terävänä saadessaan tehdä työkseen sitä mistä nauttii eniten! <3 Iltasella kävimme hemmottelemassa itseämme maittavalla illallisella ravintola Ragussa, jossa palvelu oli todella ystävällistä ja huomioivaa.

Millaisella irtiotolla sinä olet viimeksi hemmotellut itseäsi?

Elossa!

Julkaistu tekijä auri.sydantuli@gmail.com

Rakas elämä, olen tässä, koska sinä olet. Elän, koska hengitän ja toivon, että jokainen meistä voisi elää oman näköistään, täyttä elämää, unelmiaan tavoitellen. Olen vihdoin päässyt siihen pisteeseen, että tiedän tarkalleen, mistä pidän, mikä on minulle hyväksi ja mikä tuntuu aidosti omalta. Matkani on kuitenkin yhä kesken. Yritän sulkea korvani virheellisiltä tulkinnoilta, arvosteluilta ja turhilta kommenteilta, jotka – vaikka ne olisivat hyväntahtoisia – saattavat synnyttää ahdistusta ja jopa epätoivoa. Olen pienestä pitäen ollut herkkä aistimaan, tuntemaan ja reagoimaan kehollisesti erilaisiin tunnetiloihin ja tapahtumiin. Usein olen yrittänyt navigoida tilanteiden läpi niin, että pystyisin prosessoimaan kaiken käsiteltäväksi kokonaisuudeksi ja pukemaan havaintoni sanoiksi. Mutta siinä vaiheessa tilanne on usein ohi, ja olen jäänyt sanattomaksi. Tästä johtuen olen monien silmissä olen ollut yhtä kuin jokin tai useampikin diagnoosi, huolimatta siitä, mitä itse tunnen ja tiedän totuudeksi. Pieni ihminen alistuu helposti, vetäytyy ja antaa vahvempien tehdä päätökset puolestaan, vaikka sisin huutaisi jotain aivan muuta. Se huuto ja itku jää usein yksinäisyyteen, sillä lähellä ei tunnu olevan ketään, joka ymmärtäisi. Onneksi ei tarvitse enää olla ihan niin pieni ja turvaton.

Tunteet ravistavat minua päivittäin, jopa pienissä arjen kanssakäymisissä. Niiden kanssa eläminen on vaatinut vuosien opettelua, mutta viimein voin nauttia siitä, kuka olen – kaikessa herkkyydessäni. Tämä herkkyys on muuttunut voimavaraksi, erityisvahvuudeksi, jopa salaiseksi aseeksi, joka auttaa minua toteuttamaan unelmani. Itse asiassa, kaikki unelmani, jotka ovat sopineet minulle, ovat toteutuneet, kun olen seurannut intuitiotani. Silti en ole vielä uskaltanut unelmoida täyteen potentiaaliini. Olen kiitollinen ulkomaan vuosista, ystävistä ympäri maailmaa, perheestä, koetusta avioliitosta, uusioperheestä ja murskaavista kriiseistä. Olen kokenut niin elämän yltäkylläisyyden kuin ne päivät, jolloin ei ollut rahaa eikä ruokaa. Kaikki nämä kokemukset ovat tehneet minusta sen, kuka olen tänään. Arvostan jokaista ainutlaatuista elämää ja kohtaloa, ja haluan käyttää loppuelämäni muiden hyväksi – unohtamatta itseäni.

Viime vuodet totaaliyksinhuoltajana, kilpaharrastuksen rahoittajana ja keski-ikäisenä naisena, joka on joutunut hyvästelemään ystäviään, ovat opettaneet minulle, kuinka arvokasta jokainen hetki ja terveys on. Kannattelin itseäni läpi surujen, vaikeuksien, väsymyksen ja loputtoman venymisen, kunnes joulukuussa 2023 kehoni ei enää jaksanut. Jouduin pysähtymään ja opettelemaan toisenlaisen elämän – sellaisen, jossa jokaisena hetkenä valitsen ensin itseni ja pidän oman happinaamarini tiukasti paikoillaan. En voi enää edes kuvitella ottavani sitä pois, sillä siitä seuraava hapenpuute vaikuttaisi elämääni merkittävästi. Nyt opettelen elämään aidon itseni kanssa tavalla, joka vaatii myös muiden hyväksyntää – heidän mahdollisesti poikkeavista toiveistaan huolimatta.

Kirjoitan tätä blogia, jotta voisin tuoda toivoa kanssakulkijoilleni. Haluan olla aito ja rehellinen, jakaa kokemukseni ja auttaa muita löytämään tiensä läpi elämän haasteiden.